Tänään on ollut sadekuuropäivä. Aamulla satoi kaatamalla ja ukkosti. Välillä sade on pitänyt taukoa ja aurinkokin pilkistellyt. Pieni hoitolapseni luki Aku Ankkoja, kuunteli satuja cd:ltä ja minun lukemanani. Alkoi sitten haukottelemaan ja sanoi, että väsyttää. Koska sade piti taukoa ja ikkunasta näkyi läheisessä rannassa värikäs, hauskannäköinen purje, ehdotin pientä reissua ulos.
Hoitolapsi juosi ja minä kävelin reippaasti perässä. Lapsi tykkää katsella laivoja rannassa, minä ihailen yleensä lähinnä merta. Vierasvelaiturissa oli yksi uusi, iso purjevene. Sitä piti päästä katsomaan. Minä en yleensä ilkeäisi mennä töllistelemään toisten veneitä, jos omistajat ovat paikalla. Suunnittelin, että nopeasti mennään siitä ohi, vähän voidaan matkalla venettä vilkuilla, kävellään laiturin päähän, tehdään täyskäännös ja palataan takaisin [ja takastulomatkalla voidaan taas vähän vilkuilla]. Vaan ei, siihen me jäätiin toljottamaan pitkäksi aikaa, koska minä löysin juttuseuraa!
Bongattu vierasvenelaiturilta: Japanissa asuva suomalainen, brasseissa vuoden vaihtarina ollut tyttö [that would be me] ja Uudesta Seelannista isolla purjeveneellä seilannut brasilialainen mies juttelemassa portugaliksi. Kumpikohan oli yllättyneempi tästä mahdollisuudesta päästä puhumaan tuota ihanaa kieltä?
Lapsi sai onnellisena tuijottaa pitkään purjevenettä ja sen putsausoperaatiota.
