Lomamuistoja 3; Näitä ikävöin nyt...

Tuota tilkkupeittoa ja ennen kaikkea nojatuolia, jonka päälle tuon laitoimme. Nojatuolin oma kangas oli aikoinaan ollut kaunis, mutta nyt näytti paremmalta tilkkupeiton kanssa. Siinä istuin monta iltaa. Istuin ja ihmettelin. Join teetä ja luin. Lomalla tuli luettua seitsemän kirjaa. Oli hömppää ja ei-niin-hömppää. Sitä tuolia on ikävä. Kun palaan Suomeen, minun on saatava jonkinlainen nojatuoli. Toivottavasti en joudu asumaan soluasuntoon, sillä sinne ei oikein taida nojatuolia mahdutettua.

Tätä järveä ja vuoria. Vesi oli kirkasta ja juuri sopivan lämpöistä. Vuorilla oli ihana kävellä. Onneksi täällä kodin lähelläkin on toki vuoria, mutta niille pääsy ei ole niin helppoa kuin lomalla oli. Silloin oltiin aina vuorella.

Eläimiä. Luoja on luonut meille paljon kaunista katseltavaa ja ihmeteltävää! Aivan kaikkia eläimiä ei ole ikävä. Kuten hyppy-heikkejä; kummallisia vintiöitä, jotka hyppivät karkuun, kun niitä yritti pyydystää. En tiedä otusten oikeaa nimeä, niitä vaan kutsuvat kokeneet lomapaikassamme lomailleet hyppy-heikeiksi. Meillä niitä riitti, taisi olla pesä jossakin, kun pikku-heikkejäkin näkyi usein. Eräänä aamuna pääsimme myös ihmettelemään isoa hämähäkin seittiä. Minä en onneksi päässyt näkemään seitin tekijää; kesäkämppis oli yksin kotona kun se ryömi ulos jostakin piilostaan. Oli ollut nyrkkini kokoinen! Pelkkä valokuvakin jo puistatti.

Mökin ikkunoista avautuvaa vihreyttä ja vehreyttä. Täällä pöydän vieressä istuessani en edes näe ulos! Jos istuu tiskipöydällä, näkee kyllä. Joskus alkuaikoina istuskelin parvekkeen ja sisätilan välisellä kynnyksellä ja ihailin maisemia, mutta silloin tuppaa saamaan liikaa kavereita sisälle [on niitä eläimiä täällä kaupungissakin siis - hyttysiä, torakoita ja ties mitä ötököitä].

Huoneessani ollutta naulakkoa! Uskomatonta, miten pienet asiat voivat tehdä iloiseksi. Täällä kun ei normaalisti naulakoita harrasteta - ei missään. Takit laitetaan kotona kaappiin ja kylässä mytätään ihmeellisellä tekniikalla kummalliseksi kasaksi, joka sitten laitetaan jonnekin sohvan nurkkaan. Mökkimme omistaja oli uusiseelantilainen ja naulakoita riitti.

Tätä onkin sitten ehkä kaikkein eniten ikävä. Terassia, jonka istumapaikkoja varjosti Japanin vaahtera. Lempipuuni japanissa! Se muistuttaa kovasti vaahteraa, mutta lehdet ovat pienempiä. Kesällä ne ovat kauniin vaaleanvihreitä ja syksyllä hyvin värikkäitä. Tässä minä sitten istuin. Söin välillä lounasta tai päivällistä, nautin monet aamupalat ja päiväkahvit. Katselin ohikulkevia ihmisiä ja yllättäen luin taas hyvin paljon. Muutamat vieraatkin kestitsimme.

Lomamuistoja II; Matkalla

Lomalle lähdettäessä oli aikaa. Ajelimme hissukseen rantareittiä. Pysähdyimme ihailemaan maisemia ja ottamaan valokuvia.

Yövyimme bisnes-hotellissa ja söimme aamupalaksi onigiri-susheja. Aamulla löysimme mutkien kautta yhteen Japanin kolmesta kauneimmasta puutarhasta ja vietimme siellä leppoisan tunnin vaellellen ja ihastellen. Näimme paljon puiston työntekijöitä hauskoissa hatuissaan, pari ulkomaalaista turistia, yhden bisnesmiehen kiireisenä salkkunsa kanssa [ehtiköhän hän lainkaan nauttia puiston kauneudesta ja rauhasta?] ja ehkä muitakin ihmisiä, joita kuitenkaan ei oikeastaan edes huomannut. Kannatti olla ajoissa liikenteessä, koska kun me jo olimme lähdössä pois, saapui paikalle iso japanilainen turistilauma, joka kiltisti kipitti oppaansa perässä suurena ryhmänä.

Lomalta palatessa ajoimme suurimman osan matkasta vesisateessa ja pysähdyimme vain vessaan, syömään ja kahville.

Rannalla

Meri on minulle tärkeä. Sen suloinen suolainen tuoksu, rantaan lyövät aallot, mahdollisuudet päästä vaikka minne. Täälläkin meri on onneksi lähellä, kuvan maisemiin on matkaa vain viitisensataa metriä. Reilu vuosi sitten tänne tullessani iloitsin lyhyestä matkasta uimarannalle. Kuulin paikallisten aloittavan uimakauden vasta heinäkuun lopulla, mutta itsekseni suunnittelin, että saavatpa varmaan ihmetellä yhtä hullua suomalaista, joka ui jo paljon aiemmin! Varsinkin, kun suomalaisittain kesäsäät alkavat jo toukokuussa.

Vaan mitäs sitten selvisikään. Ensinnäkin se syy uimakauden myöhäiseen aloitukseen löytyy alimmasta kuvasta. Meduusoja, jotka polttavat. Uimavedet pitäisi jakaa heidän kanssaan, joten jätetään suosiolla väliin. Toiseksi selvisi, ettei "minun rannassani" voi uida alkuunkaan! Vesi on liian saastunutta. Viisikymmentä vuotta sitten kyllä vielä uitiin, muisteli vuokrikseni, joka on asunut täällä kauan. Pitäkää ihmiset huolta Itämerestä! No, uidaan sitten kesälomalla kun päästään paremmille vesille.

Ranta on kuitenkin vain harvoin autio. Sinne mekin eilen suuntasimme hoitolapseni kanssa, kun sää oli sopivan pilvinen [täällä alkaa jo olla turhan kuumat ja kosteat ilmat]. Kahlasimme vedessä, katselimme lintuja, lapsi leikki hiekkaleluilla ja minä otin valokuvia. Vasta kotimatkalle lähdettäessä bongattiin meduusat, meidän kohdallamme niitä ei onneksi näkynyt.

Japanilaisia näkyi paljon. Muun muassa koululaisryhmä [punaisissa lakeissaan!] tarkkailemassa rannan elämää; miehiä keräämässä roskia, ottamassa valokuvia, jumppaamassa, harjoittelemassa golfia sekä naisia kävelyllä. Rannalla voi myös viettää piknikkiä, pelata ultimatea, harjoitella basebolia, kerätä simpukoita syötäväksi, ampua hanabeja eli raketteja tai lennättää leijaa. Eihän sitä aina uida tarvitse!