torstai 10. heinäkuuta 2008

Rannalla








Meri on minulle tärkeä. Sen suloinen suolainen tuoksu, rantaan lyövät aallot, mahdollisuudet päästä vaikka minne. Täälläkin meri on onneksi lähellä, kuvan maisemiin on matkaa vain viitisensataa metriä. Reilu vuosi sitten tänne tullessani iloitsin lyhyestä matkasta uimarannalle. Kuulin paikallisten aloittavan uimakauden vasta heinäkuun lopulla, mutta itsekseni suunnittelin, että saavatpa varmaan ihmetellä yhtä hullua suomalaista, joka ui jo paljon aiemmin! Varsinkin, kun suomalaisittain kesäsäät alkavat jo toukokuussa.

Vaan mitäs sitten selvisikään. Ensinnäkin se syy uimakauden myöhäiseen aloitukseen löytyy alimmasta kuvasta. Meduusoja, jotka polttavat. Uimavedet pitäisi jakaa heidän kanssaan, joten jätetään suosiolla väliin. Toiseksi selvisi, ettei "minun rannassani" voi uida alkuunkaan! Vesi on liian saastunutta. Viisikymmentä vuotta sitten kyllä vielä uitiin, muisteli vuokrikseni, joka on asunut täällä kauan. Pitäkää ihmiset huolta Itämerestä! No, uidaan sitten kesälomalla kun päästään paremmille vesille.

Ranta on kuitenkin vain harvoin autio. Sinne mekin eilen suuntasimme hoitolapseni kanssa, kun sää oli sopivan pilvinen [täällä alkaa jo olla turhan kuumat ja kosteat ilmat]. Kahlasimme vedessä, katselimme lintuja, lapsi leikki hiekkaleluilla ja minä otin valokuvia. Vasta kotimatkalle lähdettäessä bongattiin meduusat, meidän kohdallamme niitä ei onneksi näkynyt.

Japanilaisia näkyi paljon. Muun muassa koululaisryhmä [punaisissa lakeissaan!] tarkkailemassa rannan elämää; miehiä keräämässä roskia, ottamassa valokuvia, jumppaamassa, harjoittelemassa golfia sekä naisia kävelyllä. Rannalla voi myös viettää piknikkiä, pelata ultimatea, harjoitella basebolia, kerätä simpukoita syötäväksi, ampua hanabeja eli raketteja tai lennättää leijaa. Eihän sitä aina uida tarvitse!

3 kommenttia:

Malla kirjoitti...

Mukavia kuvia! Rannalla on ihana käydä.

Oletko ollut kauan Japanissa?

17 neliötä kirjoitti...

Hienoja kuvia! Japani on hurjan kiehtova maa! Minäkin asun lähellä merenrantaa, ja nautin siitä paljon :) Minun norjalainen työkaverini on ollut myös Brasseissa vaihdossa...

Tiina Tee. kirjoitti...

malla, olen ollut täällä reilun vuoden! Nopeasti on aika lopulta mennyt... Ja olen kiitollinen siitä, että saan elää täällä ylli vuoden, koska tuntuu, että melkein koko ensimmäinen vuosi meni elämään totutellessa! oli ensimmäinen kevät, ensimmäinen kesä ja kuumuus, ensimmäinen syksy, ensimmäinen talvi ja kylmyys...

17 neliötä, kiitos! minä käyn aina blogissasi ihailemassa sinun kuviasi ja mietin kuinka vaikuttaa Irlanti kiehtovalta maalta! Heh. Meri on kyllä ihana. Ja jännä muuten huomata, kuinka sitä kerran reissattuaan vähän kauemmas tulee siten reissanneeksi uudestaankin helposti. Norjalainen kaverisi Brasseissa, nyt siellä. Minä Brasseissa, nyt täällä.. Ja sullakin taisi noita pidempiä reissuja ulkomaille jo olla ennestään?