The happiest Christmas

"Oh the happiest Christmas
Is a homecoming Christmas
With the snow fluttering down 'til the world seems new

Bright candles burning
Old friends returning
The wishes of children coming true... "

[Michael W. Smith]

Tämä on ollut onnellinen joulu. Kulttuuriväsymyksineen [kuten eräs ystäväni väsymykseni nimesi] kaikkineen. Kotiinpaluujoulu.

Aaton vietin perheen ja sukulaisten kanssa. Nauroin 'nuortenpöydässä' kuten aina ennenkin ja illalla menin ystävien kanssa joulukirkkoon ja sieltä Sydänystävän luokse glögille. Väsymys on jatkunut ja joulu on tuntunut jatkuvan ja jatkuvan. Olen maannut kotona huovan tai peiton alla, lukenut hyvää kirjaa. Käynyt vähän kävelemässä, ihmetellyt luonnon kauneutta ja esimerkiksi jäätyneitä vesilätäköitä. Nukkunut, nukkunut ja nukkunut.

Olen tavannut ystäviä. Ensimmäisen Helsinki-Vantaan lentokentällä puoliyöltä, kun koneeni laskeutui. Sitten monta muuta, melkein joka päivä jonkun tai usemmankin. Tapaninpäivänä ihmettelimme yhden ystäväporukan kanssa, että miten onkin ollut mahdollista saada kaikki samaan aikaaan samaan paikkaan. Olen nauranut ja hihittänyt sydämeni kyllyydestä, olen saanut murehtia tulevaa. Olen saanut olla väsynyt ja erehtyä nimissä. Nukkua siskonpedissä Sydänystävän olohuoneen lattialla. Juonut monta teekupposta ystävien seurassa ja ihmetellyt sitä, kuinka pienet ihmiset kasvavat niin nopeasti.

Valokuvia on otettu viisi tai kuusi. Nekin aattona, kun ensi kertaa tapaamani serkun poika oli niin suloinen. Ehtii niitä kuvia ottaa sitten myöhemminkin. Nyt talletan muistot ja kuvat sydämeeni. Nautin ihmisistä, luonnon ihmeistä ja kaikesta ympärilläni.

Nyt istun kotona, keittiön pöydän ääressä penkillä. Niskaan sattuu, kun ei tässä ole hyvä käyttää läppäriään. Ja minun uuden vuoden lupaukseni on, että ensi vuonna löydätte minut jostakin muualta. Ensi vuoteen siis!

3 yötä jouluun

Viimeisenä kokonaisena päivänäni minä aion viettää monta tuntia seurakuntalaisten kanssa ja illalla höpsötellä ja höpötellä rakkaiden kansa täällä... Joten tämä tulee ajastettuna. Jo ajat sitten 17 neliötä muisti tällaisella, kiitos!

Tässä ohjeet eteenpäin viemiseksi:
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen
3. Nimeä seitsemän muuta ja linkitä heidän bloginsa
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Kuluneen vuoden aikana erityisen ahkerasti olen lukenut ystävien ja kavereiden blogeja. B, V, E, U ja T: on ihanaa kuulla teistä ja kuulumisistanne joka kerta! Tai ei, en minä niiden ikävien ja vaikeampien juttujen kohdalla riemuitse... Mutta kuitenkin.

Sitten muutama poiminta "blogi-maailmasta"... Näiden blogien tyyppejä en tunne, mutta jostakin olen heidän blogeihinsa eksynyt!

Nytku
Viluisen pesä
Kotiin kolmesta kolkasta
Arjen aarreaitta


Ja kun sääntöjen muuttelu jo vähän aloitettiin, niin vielä en voi näihin blogeihin mennä mitään ilmoittelemaankaan... kas kun tämä vasta sunnuntaina ilmestyy ja lauantaina kirjoittelen. Mutta yritän muistaa jossain vaiheessa... ellette itse satu tänne tietänne aiemmin löytämään.

4 yötä jouluun

Tänään sanoin hei-hei kodilleni. Siellä tuli itkettyä, haaveiltua, ihmeteltyä, hihkuttua, nauruttua, huokailtua... se oli turvapaikkani. Todellakin koti. Seuraavat kaksi yötä vietän hoitolapsen kotona. Tuntuu, etten enää ymmärrä mitään. En sitä, että kohta ollaan muualla, enkä sitä, että kotona asuu jo toinen ihminen. Tänään hän keitti minulle päiväkahvit uudella kahvinkeittimellään [minä rikoin vanhan]. Tuli ihan semmoinen olo, että emäntä talossa vaihtui. Hyviin käsiin jää kotini.

5 yötä jouluun

Joulukuussa japanissa kukkivat kukat ja paistaa edelleen aurinko. Tässä tämä tyttö pyöräilee viimeistä kertaa tätä rantareittiä kotiin hoitolapsen kotoa... Menen sinne kyllä pariksi yöksi yökyläilemään vielä, mutta pyörä jää kodin seuraavalle asukille [ei tule ikävä pyörää, pyörän koria ehkä kyllä, ja näitä pyöräilymaisemia ja auringonpaistetta!]. 17 neliötä kysyi myös lempipaikkaani täällä. Se on oikeastaan koti, siitä olettekin jo kuvia nähneet. Mutta hyvin olen viihtynyt myös pyörän selässä tai kävellen tässä rannassa. Betoniin totutellessa meni oma aikansa, nyt maisemat tuntuvat jo kauniilta.

6 yötä jouluun

17 neliötä kysyi lempirakennustani lähistöllä. Se on tässä... ajan sen ohi yleensä kymmenen kertaa viikon aikana. Ja usein mietin, kuinka kiva siinä olisi asua. Juoda tuossa parvekkeella kahvia... istua 2. kerroksen leveällä ikkunalaudalla, katsella ohikulkevia ihmisiä. Merelle aivan tosi lyhyt matka, sijaitsee samassa osassa kaupunkia kuin tämä oma kotini. Oikein hyvä paikka asua...

Eipä sitten muuta tänään. On ollut pitkä päivä, aamulla olen siivonnut ja pakannut (lähes valmista jo!), toivottanut tervetulleeksi kotini uuden asukkaan ja käynyt vierailulla kaupunkimme uudessa ostoskeskuksessa. Bongasimme muun muassa Helsinki Bakery -kahvila-konditorion. Siellä myytiin "ruisleipää" (30 % ruista). Tarjolla olisi ollut muun muassa ruiskaakaoleipää! Ei sitten ostettu.

7 yötä jouluun

Reissussa...

... matkustin paljon junalla ja metrolla. Rakastan junailua, ja varsinkin täällä! Voisin katsella ohi vilahtelevia maisemia loputtomiin. Yleensä otan matkalle kirjan mukaan, mutta harvemmin sitä edes avaan junassa. Paluumatkalla kotiin söin ensimmäisessä junassa kaverin äidin tekemästä eväistä puolet ja sitten toisessa junassa toisen puolen. Oli muun muassa riisipalloja, omenaa, katkarapupalleroitamitälie, paistettua kananmunaa, porkkanaa ja pikkuisen salaattia... Otin myös lyhyet torkut, onneksi heräsin ajoissa vaihtaakseni kolmanteen junaan. Siinä keskityin lähinnä maisemien katseluun, vähän maltoin tehdä suunnittelutöitäkin siinä sivussa.

... pääsin vielä hieman nauttimaan ruskan väreistä. Vuoristotiet, joita sunnuntaina paljon ajeltiin, ovat edelleen K A U N I I T A. Vuoria tulen kaipaamaan. Paljon. Miksei Suomessa voi olla tällaisia vuoristoja? Toisaalta, ompahan taas yksi syy lisää vielä palata tänne jonain päivänä.

... näin vanhoja rakennuksia [ja paljon japanilaisia turisteja]. Pidän kovasti vanhoista puurakennuksista, ja tämä oli hauska pikku kaupunki [tosin täynnä niitä turisteja].

... näin hassuja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Olisin halunnut ottaa kuvia ihan jatkuvasti, koska tuntuu, että haluaisin taltioida tästä maasta niin monta juttua! Mutta halusin myös nauttia kaverini ja hänen kaverinsa seurasta, ja katsoa kaikkea muutenkin kuin kameran läpi.

... istuin tuossa kotatsu-pöydän vieressä, jalat pöydän päälle levitetyn peiton alla lämpiämässä... join kahvia ja ihmettelin japanilaisen perheen arkea. Sitä, kuinka äiti passaa yli kaksikymppisiä tyttäriään ja perheen isää. Illalla puolenyön aikaan "kotiin palatessamme" odotti kuuma, yrteiltä tuoksuva kylpy ja minulle äiti teki aamuisin eväitä.

***

Nyt eletään jo vähän epätavallista arkea. Päivät täällä käyvät vähiin. Tänään opetin viimeistä kertaa englantia. Meinasi kylmeneet tulla silmiin, kun ihmiset puhuivat teekupeilla skoolatessamme. Mutta juuri kun meinasin purskahtaa itkuun, heitti yksi oppilas taas pienen hauskan huomautuksen ja purskahdinkin nauruun... Semmoista täällä... Lähtötunnelmia.

8 yötä jouluun

Tällaista vilinää ja valoa sen eilen kuvanneen papan ympärillä... ja pappa vain kuvasi tyynen rauhallisesti. Ja mummu seisois suorassa katse kohti kameraa.

Nämä kaikki kolme ylintä kuvaa ovat siis samasta kohtaa...
valot vaan vaihtuivat ja loivat erilaisia (liikkuvia) kuvioita.

Oli kyllä vähän liikaa sinisiä valoja minun makuuni.
Mutta Nallet olivat livenä ihan söpöjä,
vaikka kuvissa vähän hassuilta näyttävätkin.

9 yötä jouluun

Muutaman päivän aikana olen nähnyt, kuullut ja tehnyt taas paljon. Haluaisin näyttää ja kertoa teille enemmänkin, mutta toisena päivänä sitten [sellaisena, jolloin en ole istunut jo valmiiksi montaa tuntia tietokoneen ääressä]. Tänään, 9 yötä ennen joulua, haluan kuitenkin näyttää kaikkein suloisimman asian, mitä reissussa näin. Kirkkaiden jouluvalojen [ja niitä oli paljon!] ja ihmistungoksen keskellä tämä herttainen vanha mies kuvaamassa vaimoaan [tai näin ainakin oletan].

10 yötä jouluun

Tässä erään rautatieaseman joulukoristelua! Tämä maahan ei ole kristitty maa [ja siksi minäkin täällä olen!], mutta joulua silti vähän juhlitaan. Nuoret parit mieltävät sen kuulemma "rakkauden juhlaksi", ja silloin voi söpöstellä tyttö- tai poikaystävän kanssa. On kuulemma hyvää aikaa sinkkupojillekin, kun tytöt käyvät epätoivoisiksi ja haluaisivat löytää jonkun ennen joulua. Näin kertoi eräs Main kaveri minulle.

Joulukoristeita alkoi ilmestyä näkyville 1.11, eli heti kun Halloweenista päästiin. Pois ne otetaan 25.12, heti kun joulukakku on syöty. Raivataan tilaa uuden vuoden koristeille... Uusi vuosi onkin tärkein juhla japanilaisille. Silloin keräännytään perheen kanssa jonkun kotiin ja ollaan vaan. Perinteinen uuden vuoden ruoka on ollut simppeliä ja etukäteen valmistettavissa, ettei äidinkään tarvitsisi viettää vuodenvaihdetta keittiössä! 1.1. on joka paikassa hiljaista. Ihmiset käyvät temppeleissä, mutta kaikki kaupat (lukuun ottamatta joitakin supermarketteja) on suljettu. Paikallinen Ikeakin sulkee ovensa vuoden aikana vain 1.1. Uuden vuoden jälkeen tulee sitten ystävänpäiväkrääsä, sitten white day (ystävänpäivänä tytöt antavat pojille suklaata ja kuukauden päästä white day:na pojat antavat vastalahjasuklaat), lastenpäivä, äitienpäivä, isänpäivä, kuolleiden muistopäivä... You name it.

[Tämä on tallennettu lauantaina ilmestynee teille sunnuntaina, jolloin on tuo 10 yötä jouluun. Minä huitelen silloin jossakin Main kanssa. Tai jos tämä ilmestyy yöllä -en oikein ota selvää noista julkaisuajoista- nukun heidän vierashuoneessaan, jonka ikkunasta on viime postauksen ensimmäinen kuva napsaistu. Tällä kertaa ei taida kuitenkaan näkyä lunta...]

11 yötä jouluun

Minä pakkaan kohta laukut, pesen ikkunat [koska nyt on sopiva ilma siihen] ja lähden sitten kaverini Main luokse kyläilemään! Me tapasimme lähes kuusi vuotta sitten Brasiliassa. Olimme molemmat vaihto-oppilaita ja Rotary-piirimme järjestivät yhteisen matkan Koillis-Brasiliaan. Vaihto-oppilaita oli noin 70, mutta minä olin ainut suomalainen. Toisten hengaillessa maamiehiensä kanssa minä löysin oman paikkani japanilaisten joukosta. Olin jo aiemmin tutustunut pariin oman piirini japanilaisvaihtariin ja heidän kauttaan tutustuin sitten moniin muihinkin. Kuten Maihin. Reissun jälkeen emme hänen kanssa pitäneet mitään yhteyttä, mutta kun hän sai toiselta entiseltä japanilaisvaihtarilta kuulla minun olevan Japanissa, hän laittoi heti sähköpostia ja sanoi, että meidän pitää tavata!

Nämä kuvat ovat viime reissultani, helmikuulta. Nyt pyysi tulemaan vielä uudestaa kylään ennen lähtöä. Kun äiti ja isäkin tykkäsivät. Äiti oli käskenyt kysyä, mitä ruokaa haluaisin syödä, hän kokkaa...

Oikeasti ei olisi aikaa lähteä kahdeksi yöksi pois. Ja toisaalta, aika on juuri sopiva! Hyvä päästä pakenemaan joulu- ja lähtövalmisteluita hetkeksi. Olemaan vaan ja puhumaan sekaisin portugalia, englantia ja japania.

12 yötä jouluun

Läksiäislahjoja on alkanut sadella. Ovat muuten huomanneet, että tykkään vaaleanpunaisesta. Lupasin näyttää teille paremmin keskiviikkona eräältä seurakuntalaiseltani saamani lahjan... Otin yöllä kotiintullessani jo kuvia, ajattelin samantien laittaa teille nähtäväksi. Vaan empä voinutkaan, kun totesin, että tähän tarvitaan ääntäkin, enkä halunnut ohuiden seinien takana asuvaa naapuriani häiritä. Auringonpaisteessa olisi kyllä saanut muutenkin kauniimmat kuvat, mutta enhän minä malttanut lahjani kanssa odottaa seuraavaan aamuun! Siis muutama pimeässä otettu kuva ja yksi päivänvalossa pienellä pokkarikamerallani kuvattu video.

Tällainen päivä tänään

Aamulla herään kolmekymmentäseitsemän minuuttia siitä, kun kello on soittanut ensimmäisen kerran. Kaivaudun esiin lattialta, futon-patjaltani, paksun talvipeiton alta. Lämmitin on napsahtanut päälle ajastettuna jo tuntia aikaisemmin. Illalla pestyt vaatteet sisältä ulkoa kuivamaan, kahvia tulemaan ja kuumavesi päälle, jotta tarkenee pestä naaman. Jääkaapista eilen keitettyä ruispuuroa mikron kautta aamupalaksi. Lutherin viisaita ajatuksia aamunavaukseksi.

Pyörällä töihin. Kurkin naapureiden roskalaatikoihin ja mietin, mitähän roskia tänään mahdetaan kerätä. Vasta illalla tajuan, että palamatonta roskaa tietenkin (lasia, metallia yms), ihan niin kuin joka keskiviikko. Mutta minun tänne tullessani se päivä oli torstai, ja joskus uusia asioita on vaikea oppia muistamaan! Ensi keskiviikkona pitää muistaa viedä omat palamattomat roskat aamulla pois. Se kun on viimeinen keskiviikkoni täällä...

Poljen kiireessä hoitolapsen kotiin. Yli tekosaarelle vievän pikkusillan, betonilla valettua merenrantaa pitkin. Hoitolapsia on tänään kaksi, koska ekaluokkalainen on vähän kipeä. Luetaan Akuja ja leikitään poliisia ja roistoa. Nautin auringonsäteistä sohvalla ja lattialämmityksestä (harvinainen täällä, se lattialämmitys nimittäin, auringonpaistetta riittää). Syödään lounasta, nauretaan ja hymyillään. Välillä myös vähän suututaan. Hoitolapsen äidin kanssa vaihdetaan päivän päätteeksi kuulumiset ja poljen kotiin.

Heitän tavarat kotiin, vaihdan tuulipuvunhousut parvekkeella kuivuneisiin farkkuihin ja kävelen lähimmälle juna-asemalle. Tapaan edeltäjäni entisen japaninopettajan, jolta olen lainannut yli vuosi sitten japaninkirjoja. Sanoo heti, että olemukseni on muuttunut. Viimeksi puhuttiin englantia, nyt puhutaan japania. Matkustetaan yksi pysäkinväli isommalle asemalle ja käydään ostoksilla ja kahvilla asemalla (juna-asemat ovat täällä uskomattomia ostospaikkoja!). Joulukahvi maistuu herkulliselle ja puhe luistaa. Kävellään takaisin asemalle, jossa tavattiin ja sieltä vielä vähän matkaa joenvartta toisen junayhtiön asemalle. Edeltäjänientinenjapaninopettaja totetaa, että tämä on hyvänkokoinen kaupuki asua. Uuden ostoskeskuksenkin ovat äskettäin avanneet, jossa on elokuvateatterikin. Kaupunki on suunnilleen Helsingin kokoinen, mutta kyseinen elokuvateatteri on ensimmäinen tässä kaupungissa. Opettaja lähtee, vaihdamme lahjoja: "kiitos kirjojen lainasta" ja "palaa turvallisesti takaisin Suomeen" (kolmatta kertaa vasta tapaamme, mutta japanilaiset rakastavat lahjoja).

Käyn ostamassa joululahjojenkäärimistarvikkeita ja syömässä. Palaan joenvartta pitkin kotiin ja mietin, että kyllä tämä on ollut aivan loistava paikka asua. Joenvarressani on hiljaista ja rauhallista, mutta viidessätoista minuutissa pääsee keskelle ihmispaljoutta, miljoonien ihmisten kaupunkeihin.

Kotona puolen tunnin hengähdystauko. Istun koneella ja yritän nollata ajatuksia. Muistan avata tämän päivän luukun ystävältä saadusta joulukalenterista. Laitan kasseja valmiiksi. Täksi illaksi ja huomisaamuksi. Poljen kirkolle. Papille pari kysymystä, rouvalle leipomistarvikkeita (viime päivät olen siivonnut kaappeja ja laatikoita). Tapaan yhden seurakuntalaisen, jolta saan läksiäislahjan (niitä on alkanut viime viikkojen aikana kertyä, tästä kaikesta myöhemmin lisää). Käyn kaupassa hakemassa kahvia (kun Reilua olen löytänyt vain siitä yhdestä kaupasta kirkon vierestä). Näen tuoreita mansikoita. Kävelen ohi. Hetken kuluttua palaan mansikkahyllylle. Siihen, kun seuraavan kerran on mahdollisuus ostaa tuoreita, makeita mansikoita, vierähtää jokunen tovi (paitsi että ensiviikollahan voisi vielä ostaa... mutta SEN jälkeen hei...). Takaisin kirkolle. Muutaman kopion otto ja sisäkenkien riviin asettelu. Englanninopetusta, sillä lukion englannillani. Illan päätteeksi tavallisen Raamattu-opetuksen sijaan valmistautumista kirkon joulujuhliin, jossa kerromme, miksi Jeesus on parempi kuin joulupukki (käykää tekin lukemassa). Teetä ja herkkuja, puoli yhdeltätoista kotiin.

Ajattelen, etten jaksa pestä hiuksia, mutta varpaat eivät sula naaman ja vartalonpesun aikana, joten varpaiden takia myös hiustenpesu. Mansikoita iltapalaksi (hyviä ovat!) ja koneella istumista... Ja tässä sitä sitten ollaan.

... te kiittääkäätte Herraa

Ystävä lähti jo viikko sitten. Ikävä jäi, mutta pian taas tavataan. Nämä kuvat ovat hänen ottamiaan. Edellä esiteltyjen juttujen lisäksi ehdimme siis muuun muassa

laulamaan karaokea,

piipahtamaan saksalaisilla joulumarkkinoilla,

herkuttelemaan (monta kertaa),

syömään sushia liukuhihnalta napattuna (kahdesti),

autoilemaan ympäriämpäri.

***

Eilen puhuin äidille Suomeen kaksi tuntia. Suunnittelimme tulevaa kotiani, puhuimme niitä näitä ja vähän vakavempiakin. Ja illalla ajattelin, että haluan kotiin jo pian, pian! Sitten kuitenkin tänään jumalanpalveluksessa taas ajattelin, että haluaisin kahden viikon kuluvan hitaasti, mieluiten en lähtisi ollenkaan. Jumalanpalveluksen, kahvittelun, kuoroharkkojen ja tiskauksen jälkeen istuin penkissä ja kuuntelin, kuinka toiset soittivat ja lauloivat joululaulua japaniksi. Hyräilin mukana, suomeksi tosin. "te kansat kaikki, te kiittäkäätte Herraa..." Ja minä kiitän. Siitä, että toi tänne. Siitä, että olen saanut täällä jo vuoden, kahdeksan kuukautta ja melkein kaksi viikkoa olla. Siitä, että olen tutustunut niihin ihmisiin, jotka nyt sanovat, että lähtöni jälkeen heidän tulee ikävä. Siitä, että täällä on ollut hyvä olla. Ja kiitän niistä vaikeistakin hetkistä, joissa on lopulta kuitenkin ollut siunauksensa.

Tuli kyyneleet silmiin ja piti paeta vessaan.

Kovin ovat ristiriitaisia siis ajatukset. En tahtoisi täältä lähteä ja samalla tahtoisin kuitenkin palata Suomeen. Vaan kahdessa paikkaa ei voi olla samaan aikaan.

Kävin eläintarhassa

Olimme liikenteessä arkipäivänä ja koululaisia & leikkikoululaisia riitti. Kaikilla samanlaiset hatut päässä. Bongasin ainakin vihreitä, punaisia, keltaisia, pinkkejä ja valkoisia hattuja. Opettaja tunnistaa hatunväristä omansa. Reput laitettiin kiertelyn ajaksi odottamaan eväshetkeä.

... oli sielä eläimiäkin. Ne olin jo nähnyt kahdesti, joten jäi aikaa muunkin ihmettelylle & kuvaamiselle.