Tänään sanoin hei-hei kodilleni. Siellä tuli itkettyä, haaveiltua, ihmeteltyä, hihkuttua, nauruttua, huokailtua... se oli turvapaikkani. Todellakin koti. Seuraavat kaksi yötä vietän hoitolapsen kotona. Tuntuu, etten enää ymmärrä mitään. En sitä, että kohta ollaan muualla, enkä sitä, että kotona asuu jo toinen ihminen. Tänään hän keitti minulle päiväkahvit uudella kahvinkeittimellään [minä rikoin vanhan]. Tuli ihan semmoinen olo, että emäntä talossa vaihtui. Hyviin käsiin jää kotini.
2 kommenttia:
On onni, että kotisi tuntui kodilta. On hirveää olla tilanteessa, jossa "kotona" pitäisi olla koko ajan varpaillaan - varsinkin, jos on aivan vieraassa ympäristössä.
Nauti tältä erää viimeisistä päivistä Japanissa. Turvallista ja siunattua lentomatkaa takaisin Suomeen.
Minullekin tulee ihan haikea olo, kun luen postauksiasi! itsekin olen jättänyt pari maata taakseni ensin kiinnyttyäni ja kotiuduttuani, osaan aavistella tunnettasi. Ehkä jouluksi palaaminen vähän lievittää ikävää? Kiitos muuten aikaisempien postausten kuvatoivomuksistani :)
Lähetä kommentti