"Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen."

Kävin Hiroshimassa. Vietin vaikuttavan pyhäinpäivän miettien, miten ihminen on paha. Jumala on kuitenkin hyvä, niin ajattelen kaiken näkemäni jälkeenkin. Hänellä on syynsä sallia myös nämä kauhealta tuntuvat asiat. Kuten atomipommi, joka 6. elokuuta 1945 kello 8.15 pudotettiin Hiroshiman kaupungin ylle.

Mustavalkoiset kuvat ja tuo yksi teksti ovat rauhanmuseosta. Viimeiset kuvat ovat Hiroshiman linnasta, joka tuhoutui pommituksessa, mutta on rakennettu uudelleen 50 vuotta sitten vanhasta mallia ottaen. Melko hiljaiseksi vetivät kuvat ja museon esineet. Tekstit myös... Kaikkea en pystynyt katsomaan, nopeasti oli kuljettava ohi kuvien, joissa näytettiin pahoin palaneita ihmisiä.

Lauantaina kaupunki oli kaunis. Ilma oli kirkas, syksyn ruska aluillaan ja rauhanpuistossa rauhallista monista ihmisistä huolimatta. Keskusta on siisti ja hieno, laitakaupungeilla vähän vähemmän kaunista, niin kuin usein täällä tuntuu olevan. Keskellä kaupunkia on säilytetty yksi rakennus, joka osittain jäi pystyyn pommituksessa. Osa ihmisistä ei olisi halunnut rakennuksen säilyvän, koska se muistuttaa liian kipeistä asioista. Uskon sen, mutta toisaalta itse ajattelen, että ne vaikeimmatkin asiat on pystyttävä kohtaamaan ja käsittelemään. Ja meille jälkipolville rakennus on muistutuksena ydinaseiden aiheuttamasta suuresta tuhosta. Rauhanpuistossa palaa rauhantuli, joka sammutetaan vasta, kun viimeinenkin ydinase maapallolta on tuhottu. Joka kerta kun maailmalla tehdään ydinasetestejä, lähtee Hiroshiman kaupungista testejä tekevän maan hallitukselle protesti.