... te kiittääkäätte Herraa

Ystävä lähti jo viikko sitten. Ikävä jäi, mutta pian taas tavataan. Nämä kuvat ovat hänen ottamiaan. Edellä esiteltyjen juttujen lisäksi ehdimme siis muuun muassa

laulamaan karaokea,

piipahtamaan saksalaisilla joulumarkkinoilla,

herkuttelemaan (monta kertaa),

syömään sushia liukuhihnalta napattuna (kahdesti),

autoilemaan ympäriämpäri.

***

Eilen puhuin äidille Suomeen kaksi tuntia. Suunnittelimme tulevaa kotiani, puhuimme niitä näitä ja vähän vakavempiakin. Ja illalla ajattelin, että haluan kotiin jo pian, pian! Sitten kuitenkin tänään jumalanpalveluksessa taas ajattelin, että haluaisin kahden viikon kuluvan hitaasti, mieluiten en lähtisi ollenkaan. Jumalanpalveluksen, kahvittelun, kuoroharkkojen ja tiskauksen jälkeen istuin penkissä ja kuuntelin, kuinka toiset soittivat ja lauloivat joululaulua japaniksi. Hyräilin mukana, suomeksi tosin. "te kansat kaikki, te kiittäkäätte Herraa..." Ja minä kiitän. Siitä, että toi tänne. Siitä, että olen saanut täällä jo vuoden, kahdeksan kuukautta ja melkein kaksi viikkoa olla. Siitä, että olen tutustunut niihin ihmisiin, jotka nyt sanovat, että lähtöni jälkeen heidän tulee ikävä. Siitä, että täällä on ollut hyvä olla. Ja kiitän niistä vaikeistakin hetkistä, joissa on lopulta kuitenkin ollut siunauksensa.

Tuli kyyneleet silmiin ja piti paeta vessaan.

Kovin ovat ristiriitaisia siis ajatukset. En tahtoisi täältä lähteä ja samalla tahtoisin kuitenkin palata Suomeen. Vaan kahdessa paikkaa ei voi olla samaan aikaan.